Lainasumma

Laina-aika

Ikäraja

Avaa lainavertailu

Maksuhäiriömerkintä

Lainaa otettaessa on aina hyvä olla varmuus siitä, että velan takaisinmaksu sujuu ongelmitta. Varsinkin pikavippien tultua markkinoille viime vuosikymmenen puolivälin jälkeen, on velallisten sekä luottohäiriöisten määrä kasvanut räjähdysmäisesti. Kun aiemmin pankkien kanssa pystyi mutkattomasti neuvottelemaan pitkiä ja armeliaita maksuohjelmia kulutusluottojen ja asuntolainojen takaisinmaksun suhteen, vievät pikavippiyritykset erääntyneen lainan hyvin nopeasti perintään, ja sitä kautta ulosottoon asti. Onkin äärimmäisen tärkeää, että liian monen otetun pienlainan, tai väliaikaisen maksukyvyttömyyden tultua ilmi lainan hoitoon tartutaa rivakasti, jotta perintäkulut eivät nouse liian suuriksi, ja johda lopulta maksuhäiriömerkintään.

Maksuhäiriömerkintä näkyy Suomen Asiakastieto Oy:n rekisterissä

Suomessa valtakunnallista maksuhäiriö- eli luottotietorekisteriä pitää yllä Suomen Asiakastieto Oy. Rekisterin tarkoituksena on tarjota yrityksille, ja joskus myös yksityisille ihmisille työkalun arvioida asiakkaasta aiheutuvaa luottotappioriskiä. Mikäli asiakas on hoitanut aiemmin muissa raha-asioissa lainansa huonosti, ja jättänyt ne maksamatta, näkyy tästä tieto rekisterissä. Rekisteriin joutuu, mikäli lasku on vähintään 60 vuorokautta maksamatta. Useimmat maksuhäiriöt merkitään rekisteriin vasta, kun käräjäoikeus on antanut asiasta velkomustuomion, joka on lainvoimainen. Poikkeuksiakin on. Esimerkiksi lakisääteisien vakuutusten, elatusmaksujen, parkkisakkojen, muiden sakkojen ja vaikkapa päiväkotimaksujen laiminlyönti johtaa jopa kahden kuukauden maksamattomuuden jälkeen luottohäiriömerkinnän ilman velkomustuomiota.

Maksuhäiriömerkintä vaikeuttaa arkea monin tavoin

Maksuhäiriömerkintä vaikeuttaa arkea monin eri tavoin. Merkinnän saanut ei saa luottokortteja, ja Luottokunta hyvin todennäköisesti ilman painavia perusteluita peruuttaa jo olemassa olevat luottokortit. Jopa Visa Electronin saanti voi olla vaikeaa, vaikka kyseessä on elektroninen suoraveloituskortti. Internet- sekä puhelinliittymän saanti vaikeutuu, ja luottohäiriöinen asiakas saattaa joutua maksamaan vuoden maksut etukäteen. Lain mukaan viestintäpalvelut on tarjottava myös merkinnän saaneelle, paitsi jos merkintä on aiheutunut internet- tai puhelinliittymän kulujen laiminlyönnistä. Myös pankkien on tarjottava asiakkaalle peruspalvelut sekä vakuutusyhtiöiden lakisääteiset vakuutukset. Kuitenkin kotivakuutusten sekä varsinkin matkavakuutusten saanti voi osoittautua mahdottomaksi. Merkintä saattaa vaikuttaa myös vuokra-asunnon saantiin, sillä jossain tapauksissa vuokranantajalla on oikeus tarkistaa asunnonhakijan luottotiedot ennen sopimuksen kirjoittamista. Varsinkin jos merkintä on syntynyt rästiin jääneistä vuokrista, on asunnon omistajalla täysi oikeus olla vuokraamasta asuntoa.

Toimi ennen kuin on liian myöhäistä

Aika on rahaa, varsinkin jos huomaat ettet pysty laskuja maksamaan ajoissa. Mikäli olet ajautunut velkakierteeseen on yksi erittäin hyvä keino olemassa. Nimittäin lainojen yhdistäminen. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli sinulla on useita pienempia, korkeakorkoisia laskuja maksamatta, otat omasta pankista, tai muusta luototuslaitoksesta matalakorkoisen lainan, esimerkiksi kulutusluoton, ja maksat sillä kaikki pienemmät laskut ja lainat pois. Tällöin lyhennettäväksi jää ainoastaan suurempi laina, ja kustannukset jäävät yleensä murto-osaan siitä, jos pienet lainat olisivat maksanut pois useissa erissä. Mikäli luottotiedot olisivat jo menneet, kannattaa aina yrittää sopia viimeistään perintätoimiston tai ulosottomiehen kanssa lainan takaisinmaksujärjestelyistä.

Maksuhäiriömerkintä ei säily ikuisesti

Vaikka maksuhäiriömerkintä olisi tullut, ei se säily ikuisesti. Merkintä säilyy rekisterissä 2-4 vuotta. Aikaa voi lyhentää, mikäli toimittaa Suomen Asiakastieto Oy:lle dokumentin maksetusta velasta. Keskimäärin merkintäaika lyhenee noin vuodella. Mikäli velkaa ei hoida ollenkaan, vanhentuu velka ja sen myötä merkintä 15 vuodessa.

Twitter Digg Delicious Stumbleupon Technorati Facebook Email

3 kommenttia. Osallistu! to “Maksuhäiriömerkintä”

  1. Eikö siis valtio ylläpidä mitään maksuhäiriölistaa? Olin itse ymmärtänyt että asia olisi näin?

  2. Asiakastieto Oy:llä on oma rekisteri jonka käyttö on maksullista.

  3. Toihan on ihan pöyristyttävää et jollaki yrityksellä on valta tehdä tommosii ihmisen arkea tosi paljon vaikeuttavia juttuja! Kyllä joku roti pitäis olla, et vaa valtio pitäis tommosta listaa. Mihin ne kaikki tiedotki voi vielä päätyä, kun kyllähä noitten yritysten tietoturvan tason tietää….